KauWi - Naiset kausi 2015-16 (4 - 3)

Aika: 19.3.2016 15.00
Paikka: Kristiinahalli
Sarja: Pohjanmaa, 3. divisioona 2015-2016


FBC Remix - KauWi 3-4:

Kauden päätöspeliin Remixille tuli sarjanoususta kamppaileva KauWi. KauWi otti alussa ohjat väkevästi käsiinsä ja avausmaali oli tosiasia heti pelin ensimmäisen aloituksen jälkeen. Hyvällä fiiliksessä otteluun lähtenyt Remix pelaajisto ei tästä herännyt, vaan päinvastoin säikähti ja ei ollut kaukana, ettei KauWi olisi iskenyt heti paria maalia lisää. Avausminuuttien jälkeen Remix kuitenkin kokosi rivinsä ryhdikkäästi ja esitti loppupelin ajan kauden parasta peliään.

Joukkue piti ensimmäisen pelin tapaan palloa hyvin itsellään, mutta edellispeliin verrattuna syötöt olivat vihdoin jämäkkiä ja löysivät tiensä hienosti lavasta lapaan. KauWi kuitenkin iski Remix painostuksen keskellä väkevästi vastahyökkäyksestä 2-0 lukemat ajassa 11.31.

Toisessa erässä Remix jatkoi hyvää pelaamistaan, mutta joukkue hakkasi päätä jatkuvasti seinään KauWin maalivahdin hoitaessa tilanteet. Tolpatkaan eivät olleen Remixille suosiollisia ja jälleen kerran KauWi iski todella murhaavasti vastaiskusta lukemiksi jo 3-0. Naiset eivät kuitenkaan painaneet päätä pensaaseen, vaan jatkoivat vahvaa pelaamistaan ja avausmaalin syntyminen olikin tosi asia ajassa 20.38, kun Kujanpää suti maalinedustalta 1-3 kavennuksen Ahtolan laukauksen reboundista.

Maalihanat eivät kuitenkaan auenneet ja pikkuhiljaa myös KauWi sai luotua enemmän tilanteita ja käyttikin tilaisuutensa ajassa 27.54 ja joukkue siirtyi jälleen kolmen maalin karkumatkalle. Ajassa 28.45 Remixille tuomittiin rangaistuslaukaus, jossa Sutinen ei kuitenkaan onnistunut. Sitä seuranneella ylivoimalla Ahtola pyssytti Remixille 2-4 kavennuksen.

Päätöserässä Naiset taistelivat edelleen hienosti ja Remix alkoi pelata hiukan riskilläkin ja tilanteita sateli edelleen. Lopulta joukkue pääsi Nivukosken maalilla jo maalin päähän ajassa 42.50, mutta tasoitusosumaa Remix ei kuitenkaan enää onnistunut viimeistelemään. Nivukosken maaliin syötön sai Mahlamäki.

Sarjataulukossa Remix sijoittui lopulta kuudenneksi, ja se oli isossa kuvassa pettymys. Remix teki sarjassa eniten maaleja, mutta suurin murhe kauden aikana oli, että maalit tulivat ryppäissä keskikastin ja sarjan pohjalla olevia joukkueita vastaan.

Kärkijoukkueita vastaan Remix pelasi pelillisesti jopa hyvin, mutta heikot hetken pelien sisällä kostautuivat suuresti ja, kun maalinteko tökki, se tökki aina huolella. Pelaajistossa oli kuitenkin jälleen paljon nuorennusta, ja moni nuori pelaaja kehittyi kauden aikana todella paljon.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 00:13VastustajaVastustaja
2 - 011:31VastustajaVastustaja
3 - 017:32VastustajaVastustaja
3 - 120:38Kujanpää MariAhtola Riina
4 - 127:54VastustajaVastustaja
4 - 2 (yliv.)29:30Ahtola RiinaMatkala Annemari
4 - 342:50Nivukoski EveliinaMahlamäki Krista
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
28:54Vastustaja2 min
Torjunnat:
Laine Heini: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Ahtola Riina
Hyökkääjä
5Kallio Aliina
Puolustaja
7Kujala Sofia
Hyökkääjä
11Laine Heini
Maalivahti
15Nuuja Hanna
Hyökkääjä
19Kujanpää Mari
Hyökkääjä
20Matkala Annemari
Puolustaja
22Kauppi Saara
Puolustaja
24Mahlamäki Krista
Hyökkääjä
26Sutinen Sofiina
Hyökkääjä
32Kangas Vilma
Hyökkääjä
34Latvakoski Lotta
Hyökkääjä
35Nivukoski Eveliina
Hyökkääjä
-Lehtimäki Toni
Valmentaja