Nibacos klo 16 - B-pojat (03-04) Kausi 2020-21 (4 - 2)

Aika: 26.10.2019
Paikka: Seinäjoen Urheilutalo
Sarja: B-pojat Pohjanmaa, lohko1


Nibacos vs. FBC Remix


Erä I

Kokonaisuudessaan ensimmäinen erä oli enemmän Remixin hallintaa, mutta edellisen pelin tavoin avaaminen sujui nihkeästi. Ajoitellen peli oli molemmilla varsin passiivista, puolustavan joukkueen tehdessä muurin keskialueelle ja hyökkäävän odottaessa vastapuolen iskua. Remix hitusen aktiivisempana pääsi vetoetäisyydelle, mutta viimeistely oli hätäistä ja osoitteetonta. Myöhemmin toisessa päässä Nibacos sai ensimmäisen kunnon pyörityksen käyntiin, eikä jättänyt sitä hyödyntämättä. Taitavasti vihulainen riistäytyi kulmasta vapaaksi ja sivalsi etukulmasta pallon maalin. Vähitellen pojat alkoivat saada pelikuvioita kasaan ja sai luotua muutaman hienon syöttökuvion, jotka päätyivät laukaukseen. Lopulta pitkän syöttörallin päätteeksi Niko upea sivallus toi tasoituksen. Veto oli sen verran nopea, ettei sitä oikein nähnyt kukaan, miten se maaliin päätyi, kuin tekijä itse. 

Erä II 

Toinen erä jatkui tasaisena. Molemmilla oli enemmän intoa kuin ajatusta ja hyökkäyksetolivat enemmän rymistelyä ja puskemista. Vauhtia peliin tuli enemmän, mutta Remixin hyökkäyksistä se viimeinen sähäkkyys jäi uupumaan. Näin kulmiin pelatuissa avauksissa Nibacos sai riistää pallon helposti itselleen. Aleksi Erkkilä oli tässä pelissä tehokas - molemmissa joukkueissa. Remixin joukkueessa pelannut totesi pukukopissa ennen peliä, "Tänään vois vaikka kokeilla vanhanaikaista". Ja kun siihen tilaisuus tuli niin Niko ja Aleksi sen myös toteuttivat. Kulmavaparista Niko syötti Erkkilälle maalin taakse, joka kiepautti nopeasti pallon etukulmasta sisään ennen kuin kukaan ehti huutaa HEP! Mutta, mutta... Vastapuolen nimikaima takoikin sitten Remixin verkkoon pari seuraavaa maalia. Puolustuspelissä pojat eivät olleet ihan terävimmillään ja kaksikko Uusisalo-Erkkilä syöttelivät sen puhki,viimeistellen pelivälineen avoimeen maaliin. Ensimmäisessä Hankonen kyllä ehti syöksyä tilanteessa eteen, mutta jostain pallo vain livahti sisään. 

Erä III

Kolmanteen erään Remix lähti siis maalin takaa-ajosta. Pojat haastoivat rohkeasti ja loivat painetta vastustajan pätyyn. Puolustajat nousivat mukaan hyökkäyksiin ja näin vastustaja saatiin hieman hämilleen. Vastapuolen Erkkilä näki remixiläisen uuden mailan ja päätti vähän kokeilla miltä sillä tuntuisi pelata, mutta säännöt kieltävät kahdella mailalla pelaamisen. Näin Remixille avautui mahdollisuus yrittää ylivoimalla tasoittaa ottelu. Sen aikana saatiin muutama veto aikaiseksi, mutta muuten syöttely jäi hitaaksi ja vastustaja ehätti peittämään vetopaikat. Ei siis tulosta. Kesken kovan paineistuksen Remix menetti pallon keskialueella vaarallisesti ja Nibacos pääsi kahdella yhtä vastaan, eikä hukannut maalipaikkaa. Erän lopun Remix myllytti vahvasti ja pelasi viimehetket ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa Nibacos oli vahvempi lukemin 4-2. 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 004:04Mattis RajalaEi syöttäjää
1 - 110:50Mäenpää NikoErkkilä Aleksi
1 - 222:54Erkkilä AleksiMäenpää Niko
2 - 224:35Aleksi ErkkiläJimi Uusisalo
3 - 226:46Aleksi ErkkiläJimi Uusisalo
4 - 240:43Jimi UusisaloMattis Rajala
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
37:46Aleksi Erkkilä2 min
Torjunnat:
Hankonen Aleksi : 16 torjuntaa
Sasu Porko: 19 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
7Mäki-Tuuri Arttu
Puolustaja
16Ikola Riku
Hyökkääjä
28Mäenpää Roni
Puolustaja
29Klankki Jesper
Hyökkääjä
32Haukilehto Arttu
Hyökkääjä
37Vieri Tuukka
Puolustaja
43Siltala Lauri
Hyökkääjä
47Mäki-Reini Matias
Puolustaja
49Mäki-Reini Antti
Puolustaja
53Erkkilä Aleksi
Puolustaja
57Marttila Einari
Hyökkääjä
87Mäenpää Niko
Hyökkääjä
88Hankonen Aleksi
Maalivahti
-Hankonen Johanna
Joukkueenjohtaja
-Haukilehto Petri
Valmentaja
-Vieri Kimmo
Valmentaja