F2-pojat Kuortaneella 18.2.2018

25.02.2018

18.2.2018
"Musta lippu nostetaan, tämä vielä kostetaan!"

F2-poikien sarjapelit saivat jatkoa Kuortaneella. Pojat pelasivat kaksi matsia, ensimmäisen Vaasan Valkoista ja toisen KuKU Vihreää vastaan. Valmentajat saivat vastuulleen valita pelin päätytettäessä vastajoukkueesta palkittavan pelaajan.

Remixin pojat aloittivat reippaasti pelaamisen Vaasan Valkoista vastaan. Hyökkäyslinja pelasi vauhdikkaasti ja palloja kohti maalia kuljettivat Lauri Jacklin, Topias, Miika, Samuel, Viljo ja Jesse. Jesse pääsi tekemään aloitusmaalin heti ensimmäisellä peliminuutilla ja toistamiseen muutaman minuutin kuluttua. Myös puolustajat Jere, Vili, Valto, Nuutti ja Lauri Jouppila olivat iskussa ja saivat hienosti katkaistua vastustajan hyökkäykset. Kauppilan Lauri teki maalissa todella hienoja torjuntoja. 1. erän puolivälissä Viljo sai aikaan maalin ja tilanne Remixin eduksi oli 3-0. Erän viimeisellä peliminuutilla poikien keskittyminen pelaamiseen herpaantui ja Vaasa takoi saman tien 2 maalia. Toiseen erään lähdettiin siis jännittävissä pelilukemissa. Vaasa teki tasoitusmaalin, kun toista erää oli pelattu 23 sekuntia ja tästä reilun minuutin päästä Vili hoiti hienosti purkupallon ja tykitti sen vastustajan verkkoihin kentän toisesta päästä! Tämän jälkeen Vaasa pääsi kuitenkin tekemään monta maalia peräkanaa ja hallitsi peliä selvästi. Lauri Jacklin ja Jesse pelasivat hyökkäyksen puolella hienosti yhteen ja pääsivät monta kertaa laukomaan kohti vastustajan maalia. Alle 10 minuutin kohdalla Lauri Jacklin laukoi pallon maaliin ja tilanne oli 5-9. Tämän jälkeen Vaasa sai tehtyä vielä yhden maalin ja peli päättyi lukemiin 5-10 Vaasan eduksi. Lauri Kauppila palkittiin maalivahdin työstä ja loppuhuudossa pojat uhosivat: "Musta lippu nostetaan, tämä vielä kostetaan!"

Toisessa pelissä vastassa oli KuKu Vihreä. Tästä joukkueesta mainittakoon sen verran, että heillä oli vahvistuksena monta vanhempaa lisäpelaajaa ja Remixin pojat olivat heitä selvästi nuorempia. Asia ei kuitenkaan hetkauttanut oranssipaitoja vaan he pelasivat samalla innolla, kuin ennenkin. Tässä pelissä Valto hoiti maalivahdin tehtäviä ja Lauri Kauppila oli hyökkääjänä. Myös Miikan pelipaikka vaihtui hyökkääjästä pakiksi. KuKu hallitsi odotetusti molempia eriä mutta Remixin puoleltakin nähtiin hienoja onnistumisia. Ensimmäisen erän puolivälin paikkeilla Lauri Kauppila syötti ja Jesse viimeisteli pallon maaliin, tilanne oli tuolloin 1-4 Vaasan hyväksi. Erä päättyi lukemiin 1-7. Toisessa erässä Valto oli maalissa hurjassa vireessä ja torjui useasti vastustajan kovat laukaukset. Maaleja kuitenkin syntyi tästäkin huolimatta hurja määrä Vaasalle mutta pojat eivät kuitenkaan lopettaneet pelaamista. Erän viimeisillä minuuteilla Lauri Jacklin pamautti Remixille toisen maalin. Vaasa voitti pelin 2-12. Palkinnon sai ansaitusti Jesse.

27.09.2020E11 Junior Cupissa QMaxilla 27.9.2020
16.02.2020F-pojat Kälviällä 15.2.2020
19.01.2020F1- poikien kotiturnaus 19.1.2020
15.12.2019F-pojat Vaasassa 15.12.2019
19.11.2019F1 poikien kova päivä, 17.11. Uusikaarlepyy
08.11.2019F-poikien kotiturnaus 2.11.2019
29.09.2019F10-pojat aloittivat kauden Junior cupissa Qmaxilla 29.9.2019
19.04.2019F2 pojat Jaffa-cupissa 2019
31.03.2019F2 pojat Kälviällä 31.3.2019
17.03.2019F2-pojat Vaasassa 10.3.2019

Siirry arkistoon »