Koskenlaskua ja junamatkailua Ritola-hallissa

04.02.2018

Alkaa päälle valmennuskaksikko oli suunnitellut tällä kertaa, että nyt viedään koko pistepotti. Harjoituksissa kaikki näytti vielä hyvältä, mutta juuri pelipäivän kynnyksellä tuli Jobin postia pakkiosastolta. Talviset ”harrastukset” ottivat selätysvoiton yhdestä ja pelimatka Peräseinäjoelle kääntyi Seinäjoen päivystykseen. Samaan rytäkkään toinenkin pakki joutui luopumaan peleistä ja jäi sängynpohjalle nauttimaan kuumaa juotavaa. Pikakomennuksella D-pojista saatiin kuitenkin paikkausta.


Nyt taisteltiin viimeisen kerran Nibacos04 kanssa ja pelitaktiikka oli selkeä. Tarkoitus oli iskeä kovalla vauhdilla ja rymistää vastustajan puolustus nurin ja näin ottaa ottelusta voitto. Vauhtia ja rymistelyä kyllä oli, mutta kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä. Yleisö varmasti viihtyi sekä sai ihastella ja kauhistella kentän tapahtumia. Maaleja tuli ja tulikin runsaasti. Ei näiden poikien peleissä olla taidettu niin montaa maalia koskaan nähtykään, kuin nyt tehtiin. Peli oli kuin koskenlaskua. Välillä taiteiltiin kallioiden välissä ja koskesta liu’uttiin vauhdilla alas upoten syvälle sen kuohuihin. Ja välillä pompattiin pintaan hakemaan happea ja valmistauduttiin uuteen pudotukseen. Kaikesta kuitenkin selvittiin kunnialla, sillä jotenkin pulpahdettiin aina uudelleen pintaan ja uitiin rauhallisesti rantaan.

KihU arvattiin kotiluolassaan iskevän hanakasti. Ansiokkaasti muita joukkueita kiusannut Kihniö on ollut tämän sarjan hieno väriläiskä, eikä sitä pidä aliarvioida. Tämän saivat pojatkin tuta. Remix ei tahtonut millään saada peliään kuosiin ja oli hieman hankaluuksissa. Peli oli varsin tiukkaa vääntöä ja kovin joutuivat pojat taistelemaan. Muutaman ohjeistuksen ja palopuheen valmentajat erätauoilla pitivät, joista pojat ottivat onkeensa. Peli-ilmeestä alkoi pikkuhiljaa löytyä sitä tuttua Remixiä.

Yksityiskohtaisempi raportti otteluista; http://www.fbcremix.com/joukkue7530/ottelut.html
06.10.2021Nyt neulomaan seurasukat! - OHJE
24.06.2021Äänestä seurallemme oma villasukkamalli
04.12.2019ÄF-BEE-CEE REMIX!!!
19.01.2019FBC Remixin junioreiden matkassa