Pisteitä jaossa ja sarjakärki tarjolla Nurmon Qmaxilla

17.02.2018

Qmax:lle lähdettäessä sarjataulukko oli varsin tasainen ja joka pelin pisteet nousivat isoon merkitykseen. Matkalla peleihin pojat olivat seuranneet käynnissä olevia otteluita ja raportoivat siitä heti. SPV oli hävinnyt edellisen ottelunsa, joten nyt oli momentum napata piikkipaikka. Toisena vastassa oli Nurmo04, jota vastaan Remix oli ollut tämän kauden selkeästi vahvempi. Pukukopissa valmentajat uhkuivat innoissaan ja psyykkasivat poikia, kunnes huomasivat yhden olevan joukosta pois. Vastaus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sprintteri ”Usain Bolt” Korpelalta oli flunssa vienyt jalat alta.


Kärkitaistossa SPV:n kanssa ei vauhtia eikä tilanteita puuttunut. Peli oli hienoa katsottavaa, kun kaksi tasaväkistä joukkuetta kamppailivat. Ratkaisun hetkiä saatiin odottaa viimeiseen erään asti. SPV oli pallollisena hieman niskanpäällä, mutta Remix iski hanakasti vastahyökkäyksiin. Molemmilla puolustus pelasi varmasti ja maalivahdit olivat hekin hyvin valmistautuneet otteluun.

Nurmon nuorempien kanssa Remix oli alkuun hieman hankaluuksissa, mutta peli meni käsikirjoituksen mukaisesti. Remix sai ylivoiman erän alkuun, mutta tulosta ei vielä tullut, vaikka ylivoima toimikin. Remix pelasi hieman liian uhmakkaasti ja joukkuepelaaminen unohtui. Erätauolla haettiin fiilistä ja opastettiin selkeät kuviot käyttöön. Ja tulosta alkoi tulla. Loppu pelistä oli kosmetiikkaa, vaikka Nurmo teki pelistä jännittävän loppuun saakka.

Lue lisää peleistä: http://www.fbcremix.com/joukkue7530/ottelut.html

Skimble

06.10.2021Nyt neulomaan seurasukat! - OHJE
24.06.2021Äänestä seurallemme oma villasukkamalli
04.12.2019ÄF-BEE-CEE REMIX!!!
19.01.2019FBC Remixin junioreiden matkassa